Kaikki rakastavat mantelia ja manteli myös kaikkia.

Manteli on hyväksi ravinnossa sen hyödyllisten rasvojen vuoksi. Lisäksi siinä on vähemmän energiaa kuin muissa pähkinöissä. Manteliöljy on sen sijaan hyödyllinen kosmetiikassa. Se hoitaa ja hellii ihoa ja sopii täydellisesti myös herkemmälle iholle. Anna manteliöljyn tehdä ihmeitään ja ihastu samalla myös i+m Naturkosmetikin herkän ihon Freistil sarjaan.

Mistä Manteli on kotoisin ja mitä hyötyä siitä on?

Mantelipuu on peräisin Lähi-Idästä ja Lounais-Aasiasta, josta se on myöhemmin jalostettu muualle maailmaan. Mantelipuita kasvatetaan kuivassa ja lämpimässä välimerellisessä ilmastossa. Talvella ilmaston on oltava leuto ja kesto lyhyt. Lämmöstä huolimatta maaperän on kuitenkin oltava ravinteikas, jotta mantelipuut kasvavat ja tuottavat mahdollisimman paljon hedelmiä. Kalifornian ilmasto on ihanteellinen mantelipuiden kasvatukseen, joten ei ole ihme, että Kalifornia on maailman suurin mantelintuottaja ja tuottaa jopa 80 % maailman manteleista. Mantelipuu kasvaa noin 3 – 4,5- metriseksi ja se antaa ensimmäisen satonsa kolmen vuoden päästä istutuksesta. Mantelipuun hedelmä on luumarja ja muistuttaa persikkaa tai aprikoosia, eli hedelmän sisällä on kivi. Tämä siemen on kaikkien tuntema manteli, joka tuo iloa monelle.

Mantelin hyödyistä olemme kaikki kuulleet. Niitä suositellaan syötäväksi niiden korkean proteiinipitoisuuden vuoksi. Moni myös suosii niitä niiden vähemmän energian takia verrattuna muihin pähkinöihin. Mantelit sisältävät A- ja E-vitamiinia, jotka ennaltaehkäisevät ikääntymistä ja voivat jopa helpottaa ihon ärtymystä. Lisäksi mantelit ovat hyvä kalsiumin lähde, joten luut kiittävät, kun syöt niitä.

Manteliöljy sopii herkälle iholle   

Manteliöljyn hyödyt tulevat puolestaan ilmi kosmetiikassa. Öljyä ei suositella syötäväksi vaan käytettäväksi nimen omaan kauneudenhoidossa ihoon ja hiuksiin. Se on todella kosteuttava ja hellävarainen. Ei siis ihme, että manteliöljy on yksi vaikuttavista aineista monessa kosmetiikassa. Manteliöljyä voi myös manteliallergikko turvallisesti käyttää, sillä prosessissa mantelin kuoret poistetaan ja manteli kylmäpuristetaan, jolloin allergisoivia ainesosia ei pitäisi olla. Jos kuitenkin allergiasi on todella vakava, suosittelemme jättämään manteliöljyn välistä. I+m Naturkosmetik hyödyntää manteliöljyä monissa tuotteissaan, koska se on niin toimivaa. Esimerkiksi ylellisessä Madame Inge-sarjan kuorivassa suihkuvoiteessa ja body moussessa on manteliöljyä, joka pehmittää ja kosteuttaa ihoa.

Lisäksi herkän ihon Frestil-sarjan käsirasvassa, kosteusvoiteessa, silmänympärysvoiteessa ja vartalovoiteessa yhtenä raaka-aineena käytetään manteliöljyä, koska se on mieto, mutta tehokas. Herkempi iho voi huoletta käyttää manteliöljyä. Herkän ihon tuotteissa on todella tärkeää, että raaka-aineet sopivat oikeasti iholle. Freistil-sarja ei sisällä eteerisiä öljyjä, kukkauutteita tai muutakaan mikä voisi olla haitallista. Freistil on luonnonkosmetiikan esi-isä ja näyttänyt suuntaa monille muille sarjoille. Se on niin yksinkertainen, mutta erittäin toimiva.

Reilun kaupan manteleita

I+m Naturkosmetik käyttää kosmetiikassaan Reilun kaupan manteliöljyä Gilit Baltistanista Pakistanista. Mountain Fruits Company on Reilun kaupan kumppani, joka työskentelee yhteistyössä 1 400 viljelijän kanssa. Mantelit kasvatetaan Himalajan aluskukkuloilla. Koska mantelit viljellään jo valmiiksi lämpimässä ilmastossa, missä niiden viljely vie paljon vesivaroja on tärkeää, että niiden viljely tapahtuu vastuullisesti. Näin manteleista ja manteliöljystä voi nauttia paremmalla omatunnolla, kun tiedämme sen tuotettavan Reilun kaupan kumppanilla. Muista projekteista löydät täältä.

Manteli on loistava raaka-aine, jota kaikki voivat käyttää turvallisesti. Onneksi sen vaikutuksista tiedetään niin ravinnossa kuin myös kosmetiikassa, joten on helppoa nauttia manteleista. On myös tärkeää, miten mantelit ovat saatu ja missä niitä viljellään, jotta ympäristönvaikutukset sekä vaikutuksen ihmisiin jäisivät mahdollisimman pieniksi. Jatketaan mantelin rakastamista, sillä se todellakin on kaiken huomion arvoinen osoittamalla hellävaraisuutensa kaikille iho-tyypeille.

Lähteet

https://www.iplusm.berlin/en/fair-initiatives/almond-oil-from-pakistan/

https://www.britannica.com/plant/almond

http://www.anydaynuts.fi/ingredient/manteli

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1744388109000772?via%3Dihub